Instagram

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Pintaraapaisu Virkun sanavarastoon

Virkun korvien väliin on viimeiden viiden vuoden aikana kertynyt aivan mukavan kokoinen sanavarasto, jonka yritän esitellä tässä postauksessa. Kaikkia käskyjä tuskin edes muistan listata tähän postaukseen, mutta aina voi yrittää. Koska halusin piristää tylsää luetteloa kuvilla, enkä löytänyt kuin pieneen osaan kuvat, haastoin äitin kameran ulkoiluttajaksi kuvaamaan Virkun temppuilua pihalla. Tähän postaukseen jouduin valitettavasti laittamaan myöskin muutaman huonomminkin tarkentaneen kuva, mutta älkää huomioiko niitä! Näistä kuvista teen vielä jossain vaiheessa omankin postauksen, koska sieltä löytyi paljon kivoja helmiä :>


1. VIRKKU - Pitäähän kunnon koirakansalaisen oma nimensä tuntea. Virkku reagoi nimensä kuulemiseen tilanteesta riippuen milloin milläkin tavalla.


2. ISTU - 'Istu', kuuluu niihin käskyihin, joita Virkun kanssa on toistettu ensimmäisistä päivistä lähtien.


3. MAAHAN - Maahanmeno on ollut Virkun käskyistä perusasennon ohella hyvinkin on/off -toiminnassa. Välillä koiraa saa käskyttää oikein kunnolla maahanmenon onnistumiseksi, mutta joskus Virkku menee maahan jokaisestä sanasta, olivatpa ne sitten aivan minkälaisia tahansa.


4. TÄNNE - Luoksetulo on aina ollut Virkulla yksi varmimmista liikkeistä kotioloissa. Häiriössä tuota ei olla hirveästi treenattu tai kokeiltu.


5. LUPA - Eli katsekontakti on ollut meillä hallussa jo kauan. Mitenkään vahva tuo ei ole, koska Virkulla ei ole miellyttämishalua nimeksikään. Katsekontaktin toimivuus riippuu vähän päivästä. Lupa -käskyä meillä käytetään treenien lisäksi mm. autosta poistuessa ja ruokakupille mennessä.


5. SIVU - Blogia pitempäään seuranneet tietävä, ettei meidän perusasentojen harjoittelu ole ollut pelkillä ruusuilla tanssimista. Olen opettanut perusasennon Virkulle kahteen kertaan: aluksi käskynä oli 'sivu', joka tarkoitti takaa perusasentoon kiertoa. Lopulta tästä perusasennosta tuli niin kiero, että opetin Virkun tulemaan erilailla sivulle (ks. Viereen). Tällä hetkellä meillä kuitenkin käytetään enemmän tätä käskyä.


6. VIEREEN - Meidän toinen perusasentokäsky. Viereen -käskyllä Virkku tulee perusasentoon suoraan vasemmalle puolelle tehden enemmän tai vähemmän tyylikkään käännöksen. Tällä hetkellä tätä pitäisi treenata kunnolla, vaikka sitä käytetäänkin lähinnä rally-tokoliikkeissä.


7. SEURAA - Normaali seuruukäsky, jossa Virkun pitäisi osata pitää kontaktia. Kontakti onnistuu vaihtelevasti oman koulutusvirheeni takia (...), mitta jos kontakti pelaa, pysyy koirakin oikealla paikalla. Olen harkinnut koko seuruun opettamista aivan uudelleen, mutta jotenkin se on vain jäänyt...


8. OHI - Kaiken liikkuvan ohituskäsky, jota pitäisi vielä harjoitella koirien kanssa paaaaljon...


9. SEIS/SEISO - Lenkillä ja treeneissä 'seis' tarkoittaa liikkeestä pysähtymistä. Seiso taas tarkoittaa näyttelyseisontaa.

10. YLÖS - Istumisesta tai maassaolosta seisomaan nousukäsky.


11. JÄTÄ + 12. SAA - Meillä 'jätä' tarkoittaa jonkun esineen tai ruuan rauhaan jättämistä tai pudottamista. 'Saa' toimii meillä sitten tietenkin 'jätä' -käskyn kumoajana. (Älkää ottako vakavasti esimerkkikuvan "taiteellista" tarkennusta...:D )


12. KIITOS - Virkku tuo lelun yms. esineen käteen. Yksi meidän epävarmimmista käskyistä...:D


13. HERKKU - Vapautuskäsky takapalkalle/palkkalautaselle.


14. TUO - Meidän lähes toimimaton noutokäsky, joka toimii vain sisällä, ja sielläkin vain olohuoneen matolla... Noh, onneksi Virkku ei ole minkään sortin noutaja.


15. VIE - Virkku vie postin alakerrasta yläkerran olohuoneeseen, ja mikäli olohuoneessa on joku, vie Virkku postin suoraan odottajan käteen.


16. HAE - Kun Virkun kanssa ollaan piilosilla, lähtee Virkku etsimään piiloutunutta 'hae [nimi]' -käskyllä.


17. ETSI - Opetin Virkulle herkkujen etsinnän sen ollessa aika nuori. Etsiminen on yksi ajokkipojan lempileikeistä. Tunnollisena etsijänä Virkku ei lopeta, ennenkuin herkku on löytynyt.


18. KOPPI - Ehkä uusin temppukategoriaan menevä käskymme, jonka sisällön luultavasti teistä jokainen tietää. Virkulla keski jonkin aikaa tajuta, mitä tarkoittaa, kun sille heitetään herkku, mutta erään hoitokoirani koppeilun kautta myöskin Virkku ymmärsi käskyn idean.


19. PAKITA - Virkku peruuttaa. Käsky toimii myöskin peruuttaen seuratessa.


20. PAIKKA - Paikallaan olo käsky, jonka kuullessaan Virkku jää käskyhetkiseen asentoonsa.


21. ODOTA - Lenkillä paikoilleen pysähtyminen. Sisällä 'odota' tarkoittaa yleensä lyhyttä yksinoloa, joka Virkun pitää odottaa käskyhetkisellä paikallaan.


22. OMA PAIKKA - Käsky mennä sohvalle.


23. POIS - Käsky, jolla koira poistetaan paikalta, yleensä keittiöstä. Toimii yllättävän hyvin.


24. VILKUTA - Virkku alkaa haromaan etutassuillaan ilmaa istuma-asennosta.


25. LÄPY - Meidän ylävitonen, eli Virkku lätkäisee tassullaan ojennettiin käteen. Toteutetaan yleensä istuen, mutta osaataan myöskin seisoen. Virkki oppi tämän ja vilkuttamisen pentuna aivan vahingossa.


26. RALLY-TOKO -LIIKKEET - Koska rally-tokon ALO liikkeiden kautta meille on tullut paaaaaaaaljon uusia käskyjä, mainitsen ne vain kokonaisuutena, enkä ala kaikkia tässä selittelemään.


27. BRING - Pallopaimennuksen kehotus tökkiä pallo suoraan mulle. Virkku kyllä tökkää tuolla käskyllä palloa, muttei meinaa osata vielä kuljettaa palloa mulle asti. Katsotaan, jos saataisiin tähän jotain kehitystä ensi kesän aikana.


28. PIRUETTI - Virkku pyörähtää nopeasti itsensä ympäri vastapäivään. Käytän usein pelkkää 'etti' -käskyä. Tämän päivän kuvista huomasin, että Virkku hyppää tällä käskyllä tyylikkään balleriinamaisesti ilmaan...:D


29. PIKA - Nopea vastapäivään kääntyvä puolipiruetti (180'), jota meillä käytetään rallyssa täyskäännöksissä vasempaan. Ainankin tänään Virkku osasi käyttää takajalkojaan hyvin tehokkaasti käännöksissä.


30. NÄTISTI - Kehotus rauhoittua, tai olla vetämättä hihnassa.


31. SYLIIN - Tämänkin Virkku oppi vahingossa. Virkku joko nousee seisovan syliin istuma-asennosta etutassut polviavasten, istuu lattialla, ja nostaa etutassunsa tuolilla istuvan syliin, tai tulee makaamaan lattialla istuvan syliin.


32. HALI - Virkku seisoo takajaloillaan ja nojaa etutassuillaan kärkyttäjää vasten.


33. ALAS - Kehotus laskeutua pois sylistä tai halaamasta. Toimii joskus myöskin käskynä tulla alas sohvalta.


34. KURKKAA - Virkku nostaa istumisesta etutassunsa ojennetun käden päälle, ja laittaa kuononsa tassujensa välistä käden alle.


35. JALAT - Normaalia pujottelua jalkojen välistä kävelyn aikana.


36. KASI - Kahdeksikon pujottelu jalkojen välistä. Taito hieman ruosteessa...


37. HYPPY - Toimii käskynä toko- ja agilityhyppyyn, sekä ojennetun jalanyli hypyssä.


38. SISÄLLE - Käsky, jonka kuullessaan Virkku tulee ulkona ovelle odottamaan sisällepääsyä. Toimii lähes aina :)


39. TARHAAN - Ehkä vastenmielisin käsky, jonka Virkulle voi sanoa. Tämän kuullessaan sen askel hidastuu huomattavasti, koska se tietää joutuvansa tarhaan. Yleensä Virkku kuitenkin menee nöyrästi tarhaan.


40. PÖYTÄ - Käsky hypätä tarhassa olevalle pöydälle. Tämäkin kuuluu Virkun ensimmäisiin ja varmimpiin käskyihin.


41. HOPP!!/HOPPLAAA!! - 'Hop' laittaa Virkkuun liikettä, vauhtia ja elämää suksilla mennessä, 'hoplaa' taas siirtää Virkun vauhdin ravista laukalle. Molemmat toimivat lähes moitteettomasti.


42. SOO - Ei_niin_varma hidastus- ja pysähtymiskäsky hiihdossa. Toiminut kuitenkin (ainankin toistaiseksi...) aina tiukan paikan tullen. :D


43. KYYTIIN - Kehotus hypätä auton kyytiin.


44. RYÖMI - Yksi Virkun lempitempuista, on ryömiminen. Virkku tuntuu rakastavan venyttelyä ja venyttääkin itsensä hyvin mielellään piiiiiiiitkäksi ajokkipojaksi :)


45. PITÄÄKÖ SIIRTÄÄ SOHVAA? - Kysymys, jolla Virkun saa takuuvarmasti pois sohvalta. Virkku inhoaa sitä, kun sohvaa tönäistään sen ollessa siinä, ja olen yhdistänyt tönäisyn kysymykseen, jotta Virkun saisi nopeasti pois sohvalta. Käytän kysymystä joka aamu kouluun lähtiessä, ja Virkku pomppaa pois sohvalta viimeistään toisella kysymyksellä, koska se tietää, että kolmatta on turha odottaa :D

Haastan kaikkia tylsistä viikonlopuista kärsivät koiranomistajat tekemään saman tyyppisen listan oman koiransa taidoista. Itse sain upotettua tämän listan tekoon 3-4 tuntia, ja tylsä lauantaipäivä meni kuin siivillä.

2 kommenttia :